Historiaa

Jatkuvuutta ja murroksia Uuden ylioppilastalon historiassa

”Rahaa on hyvä ansaita ja kestävä talous on kaiken hedelmällisen toiminnan välttämätön edellytys, mutta ansaitsemistoiminnan ei saa antaa pimittää päätarkoitusta.”

Näin pohti Uuden ylioppilastalon rakennustoimikunnan puheenjohtaja Kaarlo Koskimies vuonna 1945 ylioppilaskunnan tehtäviä. Koskimies oli ollut johtamassa Osakuntatalon (nyk. Uusi ylioppilastalo) rakennushanketta 1900-luvun alussa, Helsingin yliopiston ylioppilaiden historian murrosaikana. Tuolloin muutamassa vuodessa ylioppilaiden yhteisöjen, osakuntien, määrä oli kaksinkertaistunut kuudesta kahteentoista, kun useita osakuntia jaettiin ja uusia perustettiin. Määrän lisääntymisen sekä osakuntatalojen rakentamisen myötä osakuntien luonne oli muuttumassa merkittävästi. Painopiste oli poliittisesti aktiivisen 1800-luvun lopun jälkeen siirtymässä sisäiseen toimintaan. Osakunnista oli muodostumassa kodinomaisia yhteisöjä, joiden tarjoaman harrastustoiminnan ja yhdessäolon keskipisteessä oli oma osakuntatila. Uuden ylioppilastalon valmistuminen merkitsi näin keskeistä murrosta osakuntien historiassa niiden luonteen, identiteetin ja toiminnan muovautuessa uudelle pohjalle.

Osakuntatalon rakentaminen

Uuden ylioppilastalon rakentamisen taustalla oli tilanahtaus Vanhalla ylioppilastalolla ja erityisesti osakuntien omien kokous- ja seurustelutilojen tarve. Ylioppilaskunnan muutosten vuosina, 1900-luvun alussa, keskustelu HYYn omistamien tonttien käytöstä kiihtyi. Ylioppilaiden määrä oli kasvanut, osakuntakenttää järjestetty uudelleen ja pienempiä ylioppilasyhdistyksiä syntynyt. Ajatus uudesta rakennuksesta osakuntien ”klubihuoneistoja” varten nähtiin keskeisenä niiden tehtävien toteuttamisen ehtona. Nylands Nation oli tarttunut toimeen jo varhain ja hankkinut ensimmäisen oman talonsa 1883. Vuosisadan alussa käynnistyivät niin Karjalaisen kuin pohjalaisten osakuntien talohankkeet.

Varsinaissuomalaisen osakunnan kokouksessa vuonna 1906 ehdotti ylioppilas Alina Mattsson (myöh. Wikman) osakuntien yhteisen talon rakentamista. VSO lähestyikin pian muita osakuntia hankkeen toteuttamiseksi. Erillisten osakuntatalojen rakentaminen oli kallista, eikä kaikilla osakunnilla ollut siihen mahdollisuutta. Myös ylioppilaskunta oli suunnitellut uutta taloa osakunnille, mutta VSO:n aloitteessa todettiin, että talo olisi parempi rakentaa osakuntien kesken. Silloin se olisi selvästi osakuntien hallinnassa, eivätkä nämä olisi vuokranantajan mielenliikkeiden armoilla.

Varsinaissuomalaisten aloitteesta syntyi ensimmäinen suunnitelma osakuntien yhteisestä talosta. Siinä alimmassa kerroksessa oli liikehuoneistoja ja ylempiin kerroksiin oli sijoitettu kuhunkin kaksi osakuntaa, jotka jakaisivat yhteisen juhlasalin. Tämä ajatus toteutuikin sitten Armas Lindgrenin ja Wivi Lönnin suunnittelemassa Osakuntatalossa. Hanke siirrettiin kuitenkin ylioppilaskunnalle, sillä osakunnilla ei yksinään ollut varoja talon rakennuttamiseen. Ennen kun HYY ryhtyi rakennustoimiin, neuvoteltiin taloon tulevien osakuntien suhteesta ylioppilaskuntaan: talo rakennettaisiin Osakuntataloksi ja sinne muuttavien osakuntien kanssa solmittaisiin pitkäaikaiset, 50 vuoden vuokrasopimukset. Osakuntien klubihuoneistojen lisäksi uuteen taloon katsottiin tarpeelliseksi sisällyttää suuri juhlasali, ravintolahuoneisto ja liiketiloja. Lindgren ja Lönn huomioivat nämä erilaiset tarpeet suunnittelemalla Osakuntataloon erikseen akateemisen (nyk. A-rappu) ja liikeosan (nyk. B- ja C-rappu).

Jokainen osakunta suoritti 4000 markan ”pääsymaksun” taloon (nykyrahassa 14 200 euroa). Tiloista maksetun vuokran suuruus tuli riippuvaiseksi osakunnan jäsenmäärästä. Sopimukset klubihuoneistojen vuokraamisesta ylioppilaskunta teki aluksi kuuden osakunnan kanssa. Ylioppilaskunnassa oli myös talon vastustajia, jotka viivästyttivät taloudellisesti uhkarohkeana pitämäänsä hanketta. HYYn hallitus vei kuitenkin hanketta eteenpäin, ja rakentaminen aloitettiin keväällä 1909. Osakuntatalo valmistui vihkiäisiinsä, 26.11.1910 mennessä.

Osakuntien toimintaa Osakuntatalossa 1950-luvulle

Osakuntatalon rakentaminen oli osoitus ylioppilaskunnan suuntautumisesta aiempaa enemmän sisäisten olojen kehittämiseen. Osakuntien luonne toisistaan erillisinä, itsenäisinä yhteisöinä vahvistui, ja seurustelu oman osakunnan jäsenten kanssa helpottui. Osakuntatalon toisen kerroksen huoneistoihin muuttivat Eteläsuomalainen ja Hämäläis-osakunta, kolmannen kerroksen jakoivat Wiipurilainen ja Savolainen osakunta ja neljännen Varsinaissuomalainen ja Satakuntalainen osakunta. Myöhemmin viidenteen kerrokseen muutti Karjalainen osakunta, ja vuonna 1933 perustettu Kymenlaakson osakunta sai tilat B-rapun 7. kerroksesta ja Kupolista. Samoihin aikoihin Osakuntatalon kanssa valmistui pohjalaisten osakuntien Ostrobotnia, ja näiden talojen myötä osakunnat saivat ”kappaleen kotimaakuntaa yliopistokaupunkiin”. Tiloista ja taloista onkin muodostunut ylioppilasjärjestöjä laajemmille yhteisöille symbolisesti merkittäviä paikkoja.

VSO_small.jpg

Kokoukset, illanvietot ja pienemmät juhlat saatettiin siis vuodesta 1910 järjestää omissa tiloissa. Alkuvuodet eivät kuitenkaan sujuneet ainoastaan toiminnan aktivoitumisen merkeissä, vaan järjestyshäiriöt ja laiton alkoholinkäyttö juhlissa tulivat osaksi Osakuntatalon elämää. Talolle asetettiinkin eteisvartija ja luotiin erityinen osakuntakortti jäsenten tunnistamiseksi. Omat tilat vaativat myös uusia käytäntöjä, ja osakuntien ”klubihuoneistojen” ylläpidosta tulivat huolehtimaan erityiset virkailijat: klubimestarit tai isännät.
Osakuntatoiminnan jatkuvuus sitoutui nyt omaan osakuntatilaan, jonka merkitys vahvistui vuosikymmenten kuluessa. Talossa tapahtui 1920-1950-luvuilla myös muuttoja, joiden kaikkien taustalla oli lisääntynyt tilantarve tai mahdollisuus päästä parempiin tiloihin. Näin ollen, kun Osakuntataloa korotettiin vuonna 1924, tuolloin rakennettuun uuteen kerrokseen kaari-ikkunan taakse muutti Hämäläis-osakunta. Samalla toinen suuri osakunta, Eteläsuomalainen, sai koko 2. kerroksen käyttöönsä. Kun Hämäläis-osakunta muutti omaan taloonsa 1931, Osakuntatalon ”vinnille” ja suurempiin tiloihin siirtyi Savolainen osakunta. Samaan tapaan Satakuntalaisen osakunnan oman talon valmistumisen myötä vuonna 1952, pääsi Kymenlaakson osakunta SatOn entisiin tiloihin. Sodan jälkeinen kieliryhmien lähentyminen mahdollisti myös ruotsinkielisten osakuntien muuton Osakuntataloon, ja aiemmin mm. Nylands Nationin talossa toimineet Östra Finlands Nation ja Åbo Nation muuttivat B-rapun 6. ja 7. kerrokseen.

Sodan jälkeen osakunnat elivät toiminnallisesti erittäin vilkasta aikaa. Ne tarjosivat ylioppilaille juuri sitä, mitä nämä kaipasivat: tanssia, kulttuuriharrastuksia ja yhdessäoloa. Sodan jälkeen HYYn tärkeimmäksi tehtäväksi nousi opiskelija-asuntopulaan vastaaminen. Kun valtion rooli opiskelijoiden tukemisessa oli vähäinen, ylioppilaskunnan oman aktiivisuuden merkitys korostui. Taloudellisesti vaikeina vuosina suuri ponnistus HYYlle oli Domus Academica -asuntolan rakentaminen Leppäsuolle. Osakuntien aktiivisuus oli avainasemassa talon toteuttamisessa: ne organisoivat laajan rahankeräyksen ja osakuntalaiset kiersivät kotimaakunnissaan ovelta ovelle pyytämässä lahjoituksia. Koko Suomi tulikin jälleen ylioppilaiden rakennushankkeen tueksi, kun maakunnissa järjestettiin lavatansseja ja kaupungit lunastivat nimikkopaikkoja asuntolaan.

Tiloja opiskelijajärjestöille ja opiskelijoille! – 1960-luvun vaatimukset

1960-luvulla Helsingin yliopiston opiskelijamäärä kasvoi huimasti ja järjestötoiminnassa elettiin kulta-aikaa. Lukuisia yhteiskunnallisia ja yhden asian yhdistyksiä syntyi, ja monet niistä saivat alkunsa osakunnissa. Samalla kun yhteiskunnallinen murros alkoi levitä osakunnissa ja yhdistyksissä, tiedekunta- ja ainejärjestöt vahvistivat asemiaan ammattiorientoituneisuuden ja tehokkuusideologian levitessä yliopisto-opintoihin. Vuosikymmenen monet yhteiskunnalliset murrokset saivat alkusysäyksensä opiskelijamaailmasta. HYYn sisällä suuri muutos liittyi tilojen käyttöön opiskelijoiden ottaessa kiinteistöjen pitkäntähtäimen suunnittelun omiin käsiinsä.

Kansanteatterin (nyk. Helsingin kaupunginteatteri) muutettua pois Vanhalta ylioppilastalolta avautui HYYssä mahdollisuus keskustelulle tilojen käytöstä, ja vuonna 1967 erilaisten intressipiirien vaatimukset törmäsivät yhteen. Ylioppilaspoliittisesti pieni mutta äänekäs radikaalien ryhmä ajoi kulttuurikeskuksen perustamista Vanhalle, kun ainejärjestöt pyrkivät myös saamaan talolta lisätiloja. Osakuntien tilat taas olivat jo vuosikausia olleet liian pieniä toimintaan nähden: tilaisuuksiin oli usein enemmän sisään pyrkijöitä kuin tilat sallivat. Erityisesti suurimmassa, Eteläsuomalaisessa osakunnassa oli koko 1960-luvun ajan pohdittu oman toimitilan hankkimista tai lisätiloja Uudelta ylioppilastalolta. Nämä suunnitelmat johtivat 1970-luvun alussa Casa Academican rakentamiseen Leppäsuolle – rakennuttajina ESO, KSO ja Hankenin ylioppilaskunta.

Tiedekuntajärjestöjen murskavoitto edustajistovaaleissa 1967 patosi poliittisen opposition vaikutusmahdollisuudet. Tämä johti kansainvälisen esimerkin siivittämänä Vanhan ylioppilastalon valtaukseen juuri sopivasti HYYn 100-vuotisjuhlan aattona. Opiskelijat nousivat barrikadeille omaa, tiedekuntajärjestöjen johtamaa ylioppilaskuntaansa vastaan, joka oli arvostelijoiden mukaan liian konservatiivinen ja vieraantunut ”kadun ylioppilaan” arjesta. Tämä näkyi myös vaatimuksissa tilojen käytöstä. Valtauksen iskulause ”Vanha kansalle, kansa Vanhalle” kiteytti näkemyksen, että Ylioppilastalon ovien tuli olla avoimina tavallisille opiskelijoille. Tämä ajatus pyrittiin toteuttamaan, kun HYYn kulttuurikeskus avattiin talossa alkuvuodesta 1969.

1960-luvun lopulla HYY alkoi siirtää Uuden ylioppilastalon tiloja yhä enemmän omaan käyttöönsä. Keskustoimisto muutti Vanhalta Uuden C-rappuun, johon ylioppilaskunnan ja sen liiketoiminnan hallinto oli tämän jälkeen keskittynyt. B-rapusta häädettiin vuodesta 1924 talossa toiminut hotelli Hansa, ja tilalle tuli HYYn liikeyrityksen, Oy Gaudeamus Ab:n hotelli Borealis. Hotellitilojen uusimiseksi suoritettiin vuosina 1967-1968 rapussa suuri remontti, jonka ajaksi ÅN muutti aukirevitystä Kupolista evakkoon ÖFN:n luokse. Remontin yhteydessä Kupolin tilat otettiin kokonaan osakuntakäyttöön ja sisäkupoli sai nykyisen asunsa.

1970-luvun muutosten vuodet

Avoimesta ja liberaalista yleisvasemmistolaisesta ilmapiiristä siirryttiin Vanhan valtauksen jälkeen muutaman vuoden sisällä tiukkaan puoluepoliittiseen vastakkainasetteluun, ja vasemmisto nousi ylioppilaspoliittiseen hegemonia-asemaan. Vielä edellisellä vuosikymmenellä HYYn sisäisinä puolueina toimineet osakunnat vetäytyivät edustajistovaaleista 1969. Samoihin aikoihin osakunnat siirtyivät jälleen keräämään itse jäsenmaksujaan, kun sodan jälkeisenä aikana ne olivat saaneet osuutensa suoraan HYYn jäsenmaksusta.

Opiskelijamaailman politisoitumisen ja jäsenmaksukäytäntöjen muutoksen samanaikaisesta yhteisvaikutuksesta osakuntien jäsenmäärät romahtivat 1970-luvun alussa. Osakuntien toiminta ei myöskään houkutellut puoluepoliittisuuteen siirtyneitä opiskelijoita. Kun HYY oli alkanut korottaa Uuden ylioppilastalon vuokria, erityisesti pienten osakuntien asema muuttui tukalaksi. Varsinaissuomalaisessa osakunnassa ounasteltiin ongelmia jo varhain, ja osakunta joutuikin taistelemaan vuokrankorotusten kanssa koko seuraavan vuosikymmenen ajan. Aktiivisten seniorien tuella VSO selvisi vuokranmaksusta, mutta tilanne oli monella muulla osakunnalla toinen. Karjalainen ja Wiipurilainen osakunta päättivätkin vuokrankorotuksen uhan alla yhdessä hankkia toimitilakseen vuonna 1972 huoneiston Liisankadulta, jonne myös Kymenlaakson osakunta pian muutti. Östra Finlands Nation joutui muuttamaan samaan tilaan Åbo Nationin kanssa vuonna 1972. ESO taas muutti vuonna 1973 itse rakennuttamaansa Casa Academicaan.

Käytännössä monien HYY-päättäjien vanhoina muinaisjäänteinä pitämät osakunnat pakotettiin muuttamaan pois huoneistoistaan uhkaamalla vuokrankorotuksilla. Uudelle ylioppilastalolle tuli aine-, poliittisia ja yhteiskunnallisia järjestöjä, jotka saivat tiloja edustajiston poliittisten voimasuhteiden mukaisesti. Vartijaraporttien mukaan Uuden A-rapusta muodostui 1970-luvulla levoton nuorison oleskelupaikka, jossa myös huhuttiin välitettävän huumeita. Vanhan ylioppilastalon kulttuurikeskus keräsi naapuritaloon yleisöä – jos keräsi – enemmän muualta kuin opiskelijoiden piiristä. Alueen rauhoittaminen alettiin nähdä 1980-luvun taitteessa tarpeellisena. Vanhan ylioppilastalon palon jälkeinen nostalgia-aalto aktivoi jälleen osakuntatoimintaa. Tällöin tarjoutui Eteläsuomalaiselle osakunnalle, joka oli painiskellut Casa Academicalla kaksinkertaisissa veloissa, tilaisuus palata Uudelle. ESO muutti VSO:n naapuriksi 4. kerrokseen vuonna 1981. Samana vuonna sitoutumattomat ryhmät lähtivät jälleen mukaan HYY-politiikkaan ja saivat edustajistovaaleissa yli 10 paikkaa. Vuonna 1983 osakunnat tulivat taas omilla listoillaan edustajistoon.

Järjestökentän laajeneminen ja nykypäivä

1990-luvun alun lama-aika oli jälleen opiskelijajärjestöjen toiminnalle aktiivista aikaa. Osakuntien toiminta oli ollut 1980-luvun alusta lähtien nousujohteista, ja tiedekunta- ja ainejärjestöt olivat vakiinnuttaneet toimintaansa. Kun erilaisia pieniä harrastusjärjestöjä syntyi erityisesti 1990-luvulla runsaasti, voidaan vuosikymmentä pitää HYYn järjestökentän laajenemisen aikana. Tästä taustasta kumpusi myös osakuntien ja ainejärjestöjen piirissä ajatus kolmannen ylioppilastalon rakentamisesta koko järjestökentän toimintaedellytysten parantamiseksi.

Runsas rakennustoiminta on leimannut ylioppilaskuntaa koko sen historian ajan. Ammattimaistuminen on johtanut HYY Kiinteistöjen perustamiseen ja muutenkin yrityspuolen vahvistumiseen. Perusajatus on kuitenkin pysynyt samana: tuottavan liiketoiminnan tulee tukea opiskelijoita. Ainutlaatuista koko maailmassa on se, että Helsingin ydinkeskustassa sijaitsee ylioppilaskunnan omistamia opiskelijatoiminnan keskuksia: Vanha ja Uusi ylioppilastalo sekä Domus Academica. Näiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten merkitys koko yliopistoyhteisölle akateemisia traditioita välittävinä tiloina on valtava. Samalla kun osakunnat ovat täyttäneet Uuden ylioppilastalon aktiivisella opiskelijatoiminnalla, ne ovat myös vaalineet talon arvoa jo lähes sadan vuoden ajan.

Sari Aalto