HYYn talousjohtokunnan esittäessä viime keväänä kahden osakuntatilan siirtämistä muiden järjestöjen käyttöön vaikutti taustalla olleen lähinnä periaate: muille järjestöille olisi saatava lisää tilaa, ja osakunnilta olisi hyvä ottaa sitä pois. Yhdenvertaisuuden iskulauseet siivittivät Ainejärjestöjen edustajistoryhmän tilajakomallia samaan aikaan, kun ylioppilaskunta valmistautui monellakin tapaa historialliseen vuoteen. Viimeksi vuonna 1910 on otettu käyttöön uusi ylioppilastalo. Kolmannen ylioppilastalon valmistumisen Leppäsuolle tulevana syksynä piti olla HYYn järjestökentän ja koko ylioppilaskunnan yhteinen suuri voitto. Toisin kävi: HYYn säästötarpeiden yhdistäminen vaatimuksiin lisätiloista järjestöille johti tilajaon politisoitumiseen ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin.
HYYn järjestötilajaon politisoiminen nimenomaan osakuntatilojen osalta on huomattavasti kauaskantoisempi kysymys kuin mitä se HYY-politiikan toimijoille näyttää olevan. Osakuntatiloissa ei ole kysymys vain HYYn sisäisestä asiasta, sillä tiloilla on suuri merkitys koko yliopistoyhteisölle. Osakunnissa tyrmistys oli valtava: miten ylioppilaskunta voi ajaa aktiiviset, tiloistaan huolta pitäneet, niitä kymmenillä tuhansilla euroilla viimeisen 10 vuoden aikana remontoineet, harvoin järjestyshäiriöitä aiheuttaneet, oviaan avoimina pitäneet ja HYYn järjestökentän moninaisuuden kannalta arvokkaat yhteisöt pois tiloistaan? Tätä ovat miettineet niin nykyosakuntalaiset kuin seniorit, joista monet edelleen vaikuttavat yliopistoyhteisössä ja ottavat osaa osakunnan toimintaan.
Kysymykset ovat relevantteja, kun puhutaan pitkäjänteisestä tilajaosta, järjestöjen sitoutumisesta tiloihinsa, järjestötoiminnan jatkuvuudesta ja ylioppilaskunnan yhtenäisyydestä. Jos puolen vuoden varoitusajalla heitetään tiloistaan ulos juuri ne järjestöt, joiden toiminnassa on sekä tiloihin sitoutuminen että jatkuvuus etusijalla, miten käy tilajaon tulevaisuudessa? Uusiin klustereihin muuttavien tiedekunta- ja ainejärjestöjen on syytä kysyä, mitä HYY-politiikan kentällä tapahtuu ja uskaltaako uusiin tiloihin lähteä rakentamaan vakiintunutta toimintaa, joka ottaa tilojen ylläpidon yhdeksi keskeiseksi järjestötoiminnan alueeksi. Poliittiset valtasuhteet retorisine iskulauseineen eivät saa sanella ja muuttaa kahden vuoden välein tilajaon perusteita, jos halutaan tukea järjestökenttää pitkäjänteisesti.
Luottamus ylioppilaskunnan hallinnon ja opiskelijoiden välillä on aivan keskeistä HYYn edunvalvonnan ja automaatiojäsenyyden tuen kannalta. Kysymys osakuntatiloista on monelle opiskelijalle tunteenomainen ja henkilökohtainen; järjestölle kyse on pakkomuutosta ja juurilta irti repimisestä. Tällainen toimenpide koettelee ylioppilaskunnan keskinäistä solidaarisuutta. Voiko HYYn etua arvioida jäsenten pahan mielen mittarilla? Tässä tilajakoprosessissa tuo joukko on kasvanut HYYn kannalta hälyttävän suureksi.