Kun osakunnat keväällä tekivät oman tilajakoesityksensä, oli vastaanotto kaksijakoinen. Toisilta malli sai kiitosta järjestöjen toiveiden huomioon ottamisesta, toiset taas tuntuivat suhtautuvan siihen jo lähtökohtaisesti hyvin epäilevästi. Epäluulojen hälventämiseksi kerrattakoon vielä mallin pääkohdat.
Mallin lähtökohtana on tiettyjen harrastus- ja muiden järjestöjen sijoittaminen osakuntatiloihin siellä toimivien osakuntien lisäksi. Tilanteessa, jossa järjestötilat ovat kortilla, tämä tehostaa tilankäyttöä ja tuo synergiaetuja molemmille osapuolille. Osakuntien ei tämän järjestelyn myötä tarvitse karsia jo olemassa olevaa toimintaansa, mikä väistämättä olisi edessä HYYn talousjohtokunnan esittämän mallin toteutuessa. Osakuntatiloihin sijoitetuille harrastusjärjestöille osakuntatilassa toimiminen puolestaan avaa mahdollisuuksia, joita ei muissa HYYn tiloissa tarjoudu. Osakuntatiloihin sijoitetut järjestöt onkin valittu juuri sen perusteella, että niiden tilantarve sopii mahdollisimman hyvin yhteen osakuntatilan tarjoamien mahdollisuuksien (mm. joustava salinkäyttö, hyvinvarusteltu keittiö, edustavat tilat) sekä samaa tilaa käyttävän osakunnan toiminnan ja toimintakulttuurin kanssa. Osakuntatiloihin sijoitettavat järjestöt saavat niiden omista tilatarpeista sekä kyseessä olevasta tilasta riippuen käyttöönsä joko muusta osakuntatilasta irrotettavan erillisen toimisto- ja varastohuoneen, mahdollisuuden käyttää toimintaansa koko osakuntatilaa tai molemmat edellä mainituista. Aivan kuten talousjohtokunnan esityksessäkin, sekä harrastusjärjestöjen että ”muiden järjestöjen” (kulttuuri-, harrastus-, kv-, poliittiset ja yhteiskunnalliset järjestöt) tilamäärä nousee huomattavasti nykytilanteeseen verrattuna.
Mallia kritisoitiin keväällä ennen kaikkea siitä, ettei järjestelyn toimivuudesta ole takeita ja että se jättää osakuntatiloihin sijoitetut järjestöt osakuntien armoille. Osakuntien pelättiin jyräävän muut järjestöt, jotka saisivat tiloja käyttöönsä vain paperilla. Tällainen näkökanta on täysin järjetön, osakuntalaisen näkökulmasta suorastaan loukkaava. Tietenkään järjestelyn toimivuudesta ei ole ennalta sataprosenttisia takeita, mutta tämähän pätee aina kaikkiin tilajärjestelyihin, myös talousjohtokunnan esittämään malliin: aina kun useampia järjestöjä laitetaan samaan tilaan, on olemassa konfliktin mahdollisuus - mallista, järjestöistä tai tilasta riippumatta. Osakuntien kohdalla peikkona nähtiin etenkin niiden samaan tilaan sijoitettavia järjestöjä suurempi koko ja erilainen järjestötyyppi, mutta tämäkin pätee aivan yhtä lailla talousjohtokunnan hyväksymään malliin: neljästä näennäisen yhtenäisestä klusterista löytyy todellisuudesta useamman järjestötyypin edustajia, ja etenkin humanistisen tiedekunnan ainejärjestöt ovat keskenään myös hyvin erikokoisia (humanistit ovat välillä itsekin kutsuneet klusteriaan Kronos-klusteriksi, mikä kertoo paljon). Kun kerran samat piirteet löytyvät molemmista malleista, miksi eri järjestöjen yhteensopivuus halutaan nähdä ongelmana ainoastaan osakuntien kohdalla? Todellisuudessa pienempien tilankäyttäjien etu saattaa olla paljon paremmin turvattu samassa tilassa osakuntien kanssa, jotka ovat omien kuorojensa ja harrastusjärjestöihin verrattavissa olevien kerhojensa kautta jo tottuneet ottamaan huomioon erilaisten ja erikokoisten tilankäyttäjien tarpeet. Yhteisen tilan käyttöä koordinoivia huoneistotoimikuntia, joissa ovat edustettuina kaikki tilaa käyttävät järjestöt, on osakunnissa suunniteltu jo varsin pitkälle – mitä ei voi sanoa kaikista talousjohtokunnan esitykseen sisältyvistä tilakokonaisuuksista.
Siinä missä talousjohtokunnan malli lähtee siitä oletuksesta, että kaikkien järjestöjen tilatarpeet ovat samanlaiset ja sijoittelee järjestöjä tiloihin varsin mekaanisesti pelkän järjestötyypin perusteella, on osakuntien ja SNÄf:n mallissa pyritty ottamaan huomioon kunkin järjestön yksilölliset tarpeet sekä kunkin tilan tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitukset. Tämän ansiosta osakuntien ja SNÄf:n malli tarjoaa huomattavasti paremmat toimintaedellytykset monelle järjestölle, jolla on hiukankin tavallisuudesta poikkeavia tilatarpeita – ilman että tavanomaisemmatkaan tilankäyttäjät joutuisivat samalla kärsimään. Kaikkia ei tämäkään kuitenkaan tunnu miellyttävän: talousjohtokunnan kevään kokouksissa esitettiin muun muassa, ettei järjestöjen toiveita edes pidä ottaa huomioon siinä määrin kuin ne osakuntien ja SNÄf:n mallissa on huomioitu, vaan talousjohtokunnan tulee tehdä päätös omien käsitystensä pohjalta kokonaiskuvaa katsoen. Kesällä puolestaan on joissain kirjoituksissa annettu ymmärtää, että koko tilajaon palautekierroskin on lähinnä vain teatteria ja ettei järjestöjen antamaa palautettakaan tulisi kunnolla ottaa huomioon. Itse en voi kuin ihmetellä tällaista järjestöjen suoraan ilmoittamien tarpeiden halveksimista ja järjestöpalveluilla politikointia. Ja toivoa, että osakuntien ja SNÄf:n mallin kaltainen, järjestöjen toiveita aidosti kunnioittava tilajako vielä saadaan aikaiseksi.