Uuden ylioppilastalon osakuntien toimintamahdollisuudet heikkenevät merkittävästi

Tiedote 25.9.2008
Julkaistavissa heti

HYYn hallitus päättänyt kiistaa aiheuttaneesta järjestötilojen jaosta

Helsingin yliopiston Uudella ylioppilastalolla toimivat osakunnat ovat pettyneitä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) päätökseen järjestötilojen uudelleen jakamisesta. HYYn hallituksen tänään vahvistaman päätöksen mukaan Varsinaissuomalainen osakunta siirretään sille 98 vuotta sitten suunnitellusta huoneistosta samaan tilaan Savolaisen osakunnan kanssa. Talon kupolin alla toimineet ruotsinkieliset Åbo Nation, Östra Finlands Nation ja Åländska Studentföreningen i Helsingfors taas joutuvat muuttamaan Varsinaissuomalaisen osakunnan nykyiseen huoneistoon. Kupolin tila annetaan ylioppilaskunnan piirissä toimiville yhteiskunnallisille järjestöille.

Osakunnat ovat huolissaan HYYn ainoan täysin ruotsinkielisen tilan tulevaisuudesta uudessa huoneistossa, jota tulevat käyttämään myös muutamat suomenkieliset järjestöt. Varsinaissuomalaisen osakunnan muutto Savolaisen osakunnan nykyiseen huoneistoon taas tarkoittaa järjestön repimistä juuriltaan, tilasta, jossa se on järjestänyt samantyyppistä opiskelijatoimintaa koko talon historian ajan. Samalla se merkitsee molemmille osakunnille toimintaedellytysten huomattavaa heikkenemistä tilankäyttömahdollisuuksien puolittuessa. Osakunnat ihmettelevät jatkuvuuden jättämistä huomiotta järjestötilajaossa. Osakunnat ovat aina arvostaneet toimitilojaan huomattavasti ja käyttäneet niiden ylläpitoon ja kunnostamiseen vuosien aikana huomattavasti omaa varallisuuttaan ja toimijoidensa aikaa.

HYYn piirissä toimivat järjestöt antoivat kesän aikana runsaasti palautetta talousjohtokunnan keväällä tekemästä alustavasta tilajaosta, jossa esitettiin kahdesta osakuntatilasta luopumista. Kymmenet järjestöt kritisoivat esitystä, ja monet ilmaisivat tukensa vaihtoehtoiselle mallille, jossa osakuntatiloista ei luovuttaisi. Palautteen jälkeen talousjohtokunta muokkasi keväistä esitystään nykyiseen muotoonsa, jossa yksi osakuntatila otetaan muuhun käyttöön. Tästä huolimatta joutuu uudesta tilajaosta kärsimään liian monta järjestöä. Uuden ylioppilastalon osakunnat kummastelevat sitä, että hankalassa tilanteessa ei haluttu ottaa käyttöön tilajakoa helpottavia lisätiloja.

Osakunnat ovat kampanjoineet aktiivisesti tilojensa säilyttämiseksi, ja asian puolesta koottuun adressiin kerättiin lähes 3000 allekirjoitusta elo-syyskuun aikana. Adressin allekirjoittivat monet suomalaisen politiikan, kulttuurielämän ja yliopistomaailman vaikuttajat, jotka jakoivat nykyopiskelijoiden huolen kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden ja aktiivisesti toimivien osakuntien tilojen ja tulevan toiminnan kohtalosta. Adressi luovutettiin HYYn hallituksen puheenjohtaja Ulla Hemmingille ja talousjohtokunnan puheenjohtaja Petrus Repolle viime viikolla.

Helsingin yliopiston osakunnat ovat poikkitieteellisiä opiskelijajärjestöjä, jotka keräävät laajan toimintansa pariin samalta alueelta kotoisin olevia opiskelijoita ja tarjoavat jäsenilleen palveluja. Osakuntatilat ovat kodinomaisia yhteisöjä, joissa eri-ikäiset eri alojen opiskelijat tapaavat toisiaan mm. kulttuuri- ja harrastustoiminnan merkeissä. Osakunnat ovat ainoita kaikille avoimia järjestöjä, joissa voi tavata eri alojen opiskelijoita sitoutumatta tiettyyn harrastukseen tai aatteeseen.

Lisätietoja:
Sari Aalto, Kuraattori, Eteläsuomalainen osakunta, p. 040 580 6931, sari.aalto[at]helsinki.fi
Sara Estlander, Kurator, Åbo Nation, tfn 040 558 5958, sara[at]estlander.net
Teemu Halme, Kuraattori, Varsinaissuomalainen osakunta, p. 050 512 5852, teemu.halme[at]iki.fi
Anu Korhonen, Kuraattori, Savolainen osakunta, p. 050 573 6824, anu.k.korhonen[at]helsinki.fi
Emilia Nordling, T.f. kurator, Östra Finlands Nation, tfn 040 7716503, emilia.nordling[at]helsinki.fi